Vai pitäisikö sanoa että talviloman? Tämä ensimmäinen lomaviikko on kuitenkin viime lomanmääräytymisvuoden pitämättä jäänyt talviloma, johtuen opintovapaan aloittamisesta siten että lomalle ei jäänyt aikaa viime syksynä. Työnohjaajan viitta, ja vastuu on toistaiseksi jälleen riisuttu pois harteiltani, puolet työharjottelusta paketissa, ja mielestäni se meni paremmin putkeen kun aluksi pelkäsin. Omaksuu tietyt rytmit työpäivään niin homma luistaa, ja kun ohjattavana on ammattitaitoisia kuskeja ei ole ongelmia. Toki vahinkoja sattuu, mikä on normaalia niin kauan kuin ihmiset näitä töitä tekevät, asiakaskorjaamoita toista sataa, alueena koko pk-seutu, välillä sattuu erehdyksiä ja yksittäiset osat saattavat päätyä väärään paikkaan. Pääsääntöisesti kuitenkin arvioisin että harvoilla on negatiivista sanottavaa esimiehenä toimimisestani. Viivan alle jää vain plussaa, opettavainen kokemus.

Loman alottajaisiksi päätettiin työkaverini Juhan kanssa lähteä kohti viroa, eka kerta itselläni tänä vuonna, mutta ei toki se viimeinen. Kaikin puolin hauska, ja onnistunut reissu, säät suosi, vaikka unien takia ei tullutkaan tällä kertaa maissa käytyä. On äärettömän mukava huomata miten pitkästä aikaa on jonkun frendin kanssa niin hyvin samalla aaltopituudella.

Lauantaina taas jätkäsaareen tultaessa päätimme jäädä vielä helsinkiin pyörimään, laivalla tavattu seura kun oli vallan mainiota! Naurua säesti satunnainen purkkien aukinapsahtelu, aurinko paistoi kaisaniemen puistossa ja puheen aiheet menivät laidasta laitaan. Vapautunutta keskustelua puolin ja toisin. Päätin siinä samalla sitten tehdä ”empiiristä tutkimusta” näiden neitokaisten parissa koskien näitä kirjoituksiani täällä, halusin nähdä miten he reagoivat niihin lukiessaan niitä siten että itse olen paikalla. Vastaanotto oli ristiriitaista, kehuja tuli siitä miten sana on hallussa, mutta jälleen paistoi läpi pieni kriittisyys koskien aiheita joista kirjoitan. Kaikki palaute on kotiinpäin, ehdottomasti, mutta jos tekstejäni luetaan kuin piru raamattua, saatetaan tulla siihen vaikutelmaan, että kirjoitukseni ovat elämäni lukujen otsikoita, vaikka ne todellisuudessa ovat niiden lukujen sisältö. Otsikko tasolla minusta löytyy niin paljon muutakin. Saman viiltävän analyysin sain vielä myöhemmin espalla tapaamiltamme tyttäriltä. Jokainen suhtautuu asioihin toki eri tavalla, ei ole yhtä oikeaa mielipidettä. Ennen kaikkea kirjoitukseni koskien rakkautta on herättänyt keskustelua, keskustelua siitä, olenko sinut historian kanssa, ja kyllä minä olen. On paljon asioita jotka muistan, ja haluankin muistaa, mutta muistaminen on täysin eriasia kuin menneisyydessä eläminen. Jotta ihminen voi menestyä elämässään, ja kehittyä, on pakko muistaa ja oppia historiasta, meidän jokaisen. Muuten löytää itsensä samasta suosta johon on kerran jo uponnut vyötäröä myöden, eikä edes sitä vähää pysty valmistautumaan tulevaisuuteen, niin rajallista kun siihen onkin mahdollista varautua.

Jokainen meistä muuttuu ajanmyötä, ajatusmaailma kehittyy, käytös muuttuu. Niin kuin veljeni sanoo, niin ”terävät kulmat pyöristetään” meistä kaikista. Itse ehkä olen tehty timantista, kovimmasta mahdollisesta materiaalista, koska kulmien pyöristyminen vie aikaa, tuskin täysin pyöreä olen vielä eläkkeelläkään, poislukien mahdollinen vartalon pyöristyminen. Mutta eikö maailma olisi aika tylsä paikka jos olisimme kaikki samasta puusta veistetty? Jokainen olisi toisen peilikuva, tarkka liukuhihnalla tehty kopio naapurin Erkistä tai Einarista? Tylsistymiseen liittyvää haukottelua olisi silloin tässä maailmassa aika paljon enemmän. Ja kuten kasvomme, vartalomme eroavat toisistaan, ei ole yhtä ainoaa ajatusmallia, luonnetta, tunteita. Summa Summarum, ehkä tästä lähin, ennen kuin kerron näistä kirjoituksistani, haluan että toinen ihminen oppii lukemaan minua kasvoistani, verbaalisesta ulosannistani, tällöin hän näkee minun pinnan alle, ja pystyy ilman sisällysluetteloa erottamaan mitkä näistä teksteistä ovat niitä otsikoita, mitkä sisältöä, ja mitkä vain elämääni ohjaavaa kehysmäistä kontekstia, ehkä tällöin jopa vastakkaisen sukupuolen on helpompi tutustua siihen Hannuun joka olen ollut, joka olen, ja ennen kaikkea joka haluan olla.

Aurinko paistaa, lomapäivä, ei siis ole muuta mahdollisuutta kun lähteä kaivarin rantsuun nauttimaan maisemista

-Hannu 29/06/2015