Arkistot kuukauden mukaan: huhtikuu 2015

Arkea…ja juhlaakin…

Töihin palattu, ja samalla arki tullut jakamaan ajankäyttöä. Päivät pidempiä, kun ei voi nukkua enää niin pitkään kun haluaisi, ja se kai rankinta on töihin palaamisessa ollutkin, herätyskelloon herääminen. Töihin palaaminen on kuitenkin ollut kaikenkaikkiaan hyvä juttu, ei ainoastaan kukkaron kannalta vaan siksi että on ajatukset päivisin muualla kuin niissä sfääreissä joissa mieleni on seikkaillut viimeiset kuukaudet. Uudet tehtävät töissä pistävät aivot toimimaan kokoajan 110% teholla, ei siksi että kaikki uusi olisi niin vaikeaa, vaan suurimmaksi osaksi siksi, että haluan ne tehdä 100% hyvin! Työssä, niin kuin kaikessa muussakin elämässäni pyrin täydellisyyteen, mitään ei tehdä ”vasemmalla kädellä”, mutta ihmisiähän tässä vaan ollaan. Joskus perfektionismi voi myös olla taakka töissä, kun kaiken pyrkii hoitamaan niin että ei tule sanomista. Parhaan terän se syö kuitenkin tehokkuudesta, mutta tuo mukanaan tietynlaisen laadun kaikkeen tekemiseen.

Esimerkiksi silloin kun olin vielä keräämässä nykyisessä yrityksessä, kaikin voimin pyrin siihen että asiakkaalle lähti oikeat osat, ja oikea määrä, aina. Ja hyvin siinä onnistuinkin, virheitä tuli enintään yksi vuodessa, joskus ei sitäkään, ja kuitenkin kerättyjä rivejä oli keskimäärin vuositasolla yli 30 000 tuhatta, siitä voi jokainen laskea virhemarginaalin :) Töissä monelle ainoana kannustimena on se ”jokapäiväinen leipä”, mutta mielestäni yhtä paljon ihmistä kannustaa työnteossaan eteenpäin se, että häneen luotetaan, häneen uskotaan, ja sitä kautta annetaan enemmän vastuuta. Näin ainakin minä asian koen ja näen.

Alkuvuodesta laitoin asuntohakemuksia Espoon suunnalle, ja riemukseni se kannatti, ja vieläpä nopeammin kuin uskoinkaan. Muutto takaisin Espoon suuntaan olisi edessä tämän kuun lopussa. Bruttona asumiskulut nousevat mutta kuitenkin viivan alle jäävä euromäärä on plussan puolella nykyiseen verrattuna. Lisänä toki enempi tilaa, johan tässä ”kenkälaatikon” kokoisessa asunnossa tulikin vuosi oltua. Työmatkatkin lyhenevät merkittävästi, toki iltaisin koulun jälkeen on kotimatka pidempi, mutta suurimmaksi osaksi siis vain positiivisia puolia muutossa. Kuten aikaisemmin kirjoitin, ei stadissa asumisessa muuta ehkä tule ikävä kuin kaivarin rantoja, mutta ehkä kuitenkaan en siihen herraskaiseen, porvaristiseen idylliin niin istukkaan. Lenkkeilijöitä kiiruhtamassa toinen toistaan kovempaa, business-miehet ja -naiset kilpaa etsivät parkkipaikkoja porscheilleen, koiran ulkoiluttajia puhumassa pehmoisia puudeleilleen, tätä ja paljon muuta sieltä löytyy, ja kaiken keskellä minä, etsien paikkaani maailmasta.

Kyllä varmasti Espoostakin löydän paikan johon voin paeta tyhjentämään ajatuksiani, itkemään silloin kun epäonnistun, juhlimaan silloin kun sille on aihetta. Helsinki on Suomen suurin kaupunki, mutta kuitenkin täällä eläessäni olen ollut yksinäisempi kuin koskaan ennen. Janikasta ei ole kuukausiin mitään kuulunut, ei kommentoinut edes sitä kun mainitsin että olen muuttamassa takaisin Espooseen. Mykkäkoulu saa mieleni murheelliseksi edelleen, mutta öisin saan sentään hänet unissani lähelleni, unelmissani saan häntä jälleen halata ja kuiskata hänen korvaan kuinka häntä rakastan. Koulukavereita tulee vapaa-ajalla nähtyä satunnaisesti, ja työkavereita, ennen kaikkea Juhaa, jonka kanssa olen ajansaatossa ystävystynyt, hän yllättävän hyvin tajuaa minun kryptistä ajatuksen juoksuani, toisin kuin vanhat kaverini.

Pitkään päässäni oli kypsynyt ajatus siitä että suljen kokonaan Facebook profiilini ja viimein sen tein. Mielestäni täysin turha foorumi. Paikka, jossa vain hehkutetaan omaa elämäänsä maasta taivaaseen, paikka jossa kilpaillaan siitä kuka saa sen korkeimman paikan podiumilla. Ehkä turhautumiseni ”faceen” johtuu osaltaan siitä että toivoisin itsekkin itselleni parempia asioita, naista rinnalleni, perhettä, tasaista arkea, mutta se ei ollut kuitenkaan tärkein syy lärvikirjasta ulos loggautumiseen. Se kilpailu jota siellä elämän eri tasoilla tapahtuu, edustaa minulle jotain sellaista johon en halua kuulua. Toki se on näppärä paikka pitää yhteyttä kavereihin, mutta esimerkiksi vanhoilla ystävilläni on niin eri agendat elämässään että ei ole ollut tarvetta yhteyttä minuun pitää. Ehkä joskus sinnekkin vielä palaan, kuka tietää.

-Hannu 18/4/2015

Vaalien aika…

Huomenna se olisi jälleen vaalipäivä, ja omakin korteni pitää kekoon kantaa äänestämällä. Toivottavasti mahdollisimman moni äänestäisi kuten minä, perussuomalaisia. Vaikka eduskunnassa heidänkin kätensä on sidottu sääntöihin ja säädöksiin, he sentään julkisesti yrittävät tehdä jotain maahanmuuttokysymyksille. Vanhat puolueet ovat ilmeisesti täynnä ”kukkahattutätejä”, kaikkien rakastajia, jotka sulkevat silmänsä siltä piikiltä joka suomineidon lihassa törröttää pystyssä. Paljon on asioista puhuttu, mutta kuitenkin liian vähän saatu aikaiseksi, toivottavasti muutos on tulossa siihenkin asiaan. Varmasti monet on kanssani samaa mieltä siitä että kyllä tänne töihin saa tulla, mutta ei loisimaan eikä rikoksia tekemään. Tänäkin vuonna on valitettavasti joutunut lukemaan lehdistä asioista joita jotkin ”mamut” ovat täällä tehneet. Miten nämä eroavat toisen maailmansodan aikaisista venäläisistä partisaaneista jotka piinasivat varsinkin itärajan lähellä olevia kyliä sodan aikana? Siten, että partisaanit kitkettiin tämän maan päältä asein, mutta ”nykypäivän partisaanit” lennätetään tänne hymysuin veronmaksajien rahoilla lypsämään sosiaalihuollosta tuhkatkin pesästä. Asioista ei uskalleta puhua peläten leimautuvansa rasistiksi. Miksi? Ei rasismi, tai maahanmuuttokriittisyys ole kriminalisoitu asia, ei se ole rikos, se on osoitus siitä että ajattelee Suomen parasta, Suomalaisuuden jatkuvuutta, tälläisen ajatusmaailman omaaminen pitäsi itseasiassa olla velvollisuus jokaiselle syntyperäiselle Suomalaiselle!

Kuitenkin liian usein näkee tuolla kaduilla Suomalaisia ihmisiä, niin miehiä kuin naisiakin, jotka ovat valinneet käsipuoleensa jonkin muun kun alkuperäisväestöön kuuluvan. Minun silmissäni he ovat pettäneet tämän maan, unohtaneet sen perinnön jonka he ovat esi-isiltään saaneet. Heidänlaisensa saavat minut voimaan pahoin. Suomalaisilla on vapaus valita, on oikeuksia, mutta tulee muistaa että Suomalaisuus itsessään sisältää myös velvoitteen Isänmaata kohtaan. Joka tuon velvoitteen polkee maahan, tulee luovuttaa passinsa lähimmälle poliisiasemalle, ja poistua tästä valtiosta!

On siis aika äänestämällä yrittää saada muutosta aikaan päättäjien tasolla, ennen kuin on myöhäistä eduskunnan päätöksillä asioihin puuttua. Silloin koittaa toisenlaiset ajat.

-Hannu 18/4/2015