Arkistot kuukauden mukaan: maaliskuu 2015

Talvisodan päättymisestä 75 vuotta…

13. maaliskuuta 1940 klo 11.00 astui voimaan Moskovassa allekirjoitettu välirauhansopimus, jonka nojalla päättyi 105 päivää kestänyt talvisota. Marraskuussa alkanut konflikti sai kipinän Saksan ja Neuvostoliiton tekemästä hyökkäämättömyyssopimuksesta jonka he olivat solmineet pari kuukautta aikaisemmin. Tuo sopimus antoi Stalinille vapaat kädet miehittää baltian maat ilman että oli pelkoa saksalaisten hyökkäämisestä puna-armeijaa vastaan. Balttian maille tarjoamaansa ”sopimusta” ”Isä Aurinkoinen” yritti Suomellekkin tarjota, mutta valtion ylin johto ei siihen Stalinin yllätykseksi suostunut, onneksi, muutoin täälläkin valtakielenä puhuttaisiin nyt venäjää. Koska Stalin ei saanut tahtoaan läpi turvautuivat he marraskuun loppupuolella teatterimaiseen lavastukseen Mainilassa, väittäen sitä suomalaisten tekemäksi provokaatioksi. Nykyisin rajankin takana tiedetään että nuo laukaukset eivät tulleet Suomen puolelta vaan Neuvostoliiton omilta pattereilta. Naapurin verenhimoa ei saanut tyydytettyä edes niillä todisteilla jotka kertoivat Suomen lähimpienkin tykkipatterien olevan liian kaukana, niiden ampumamatka ei olisi riittänyt surmaamaan rajan takana ketään. Näytelmästään Stalin kaiketi antoi itselleen kuitenkin täydet pisteet, viisi tähteä, sillä 30. marraskuuta hän lähetti pommikoneensa Helsingin ylle aloittaen näin sodan, joka tunnetaan tänä päivänä Talvisotana.

Stalin kuvitteli että Suomi kaatuu parissa viikossa, korkeintaan kuukaudessa. Olihan hänellä aihetta toki niin olettaakkin jos mietitään pelkkää matematiikkaa, lähteistä riippuen, Suomella oli laittaa aseisiin noin 340 000 sotilasta, Neuvostoliitolla noin 1 000 000 miestä, ja esimerkiksi panssarivaunuissa ero oli satakertainen, naapurin eduksi. Itäinen naapurimme sai opetella ”pitkää matikkaa” huomatessaan viikkojen kääntyvän kuukausiksi, ja Suomi ei kaadu, taipuu ehkä, mutta ei kaadu! Aina numeerinen ylivoima ei tarkoita helppoa voittoa, tai voittoa ylipäätään. Suomalaisen sisun lisäksi meitä auttoi toki sekin fakta että talvi 39-40 oli yksi vuosisadan kylmimmistä, ja naapurin vaatetus oli ehkä ennemmin tarkoitettu keski-euroopan lomamatkalle kuin pohjoisen pallonpuoliskon lumen täyttämiin korpiin, joissa pakkanen hipoi 40 astetta. Monen kohtalona olikin jäätyä hengiltä noilla kuoleman kentillä.

Sodan hinta on aina kova, siinä ei myönnetä alennuksia. Niin se oli myös Suomelle. Valtion, jonka asukasluku tuolloin oli alle neljä miljoonaa piti hyväksyä se, että nuo sataviisi veren täyteistä päivää vaati yli 22 000 kuollutta. Kansan katkeruutta oli omiaan lisäämään myös se tosiasia, että jouduimme luovuttamaan suuria alueita karjalasta, mm. Viipurin joka tuolloin oli Suomen toiseksi isoin kaupunki, lisäksi lapista jäi uuden rajan taakse isoja alueita. On muistettava, että koskaan emme kuitenkaan menettäneet itsenäisyyttämme, meitä ei koskaan miehitetty, Neuvostoliiton sotilaat jotka rajan yli sattuivat pääsemään, tulivat tänne vain kohdatakseen tiensä pään, menettääkseen henkensä lumiseen maahan, joka on Meille niin rakas. Itäisen valtakunnan miestappiot olivat omiimme verrattuna moninkertaiset, reilusti yli 100 000 kaatunutta, eli yli 1 000 sotilasta päivässä. Tästä voidaan päätellä että määrä ei koskaan korvaa laatua.

Tavalliselle 2000-luvulla elävälle kansalaiselle nuo ajat voivat olla kaukaisia, mutta ilman niitä uhrauksia ja sitä taistelutahtoa, emme olisi menettäneet vain itsenäisyyttämme, olisimme menettäneet myös kaiken sen, jota nykyään kutsutaan Suomalaisuudeksi. On yhtä totta, kuin traagistakin että niin monet parikymppiset miehet joiden elämä oli vasta alkanut joutuivat rintamalle maksamaan sen kovimman hinnan. Monet heistä varmasti jo lähtiessään tiesivät että eivät koskaan enää näkisi kotiaan, perhettään, tyttöystäväänsä, mutta he kestivät kaiken sen, jotta tämä valtio ei katoaisi maan päältä.

Valitettavasti rauhan aikaa ei kestänyt kuin seuraavaan vuoteen, jolloin ajauduimme jatkosotaan, mutta silloin emme enää taistelleet yksin Neuvostoliittoa vastaan vaan rinnalla oli tuolloin Saksa. 40-luvun Saksasta voidaan olla montaa mieltä, mutta ilman heidän tukeaan, emme olisi selvinneet jatkosodasta, vaikkakin heidän tukensa ajoi Suomen vielä heitä vastaan lapin sodan muodossa.

Jokaisen Suomalaisen on syytä muistaa edes silloin tällöin, ketä saamme kiittää tästä kauniista maastamme, vapaudestamme, se ei ole tullut ilmaiseksi. Itse tunnen syvää kiitollisuutta veteraaneille siitä että heillä oli kanttia ja kestävyyttä antaa parhaita vuosia elämästään niissä juoksuhaudoissa jotka erottivat hyvän ja pahan. Kiitos Heidän hyvä voitti ja saamme tämänkin keväisen päivän viettää vapaassa maassamme. Jos Luoja suo, niin me tai tulevat sukupolvet emme koskaan joudu kokemaan niitä kauheuksia silmästä silmään.

On kuitenkin hyvä muistaa, että olemme turvassa vain niin kauan, kuin luulemme että emme ole turvassa.

-Hannu 13/3/2015