Hiljaista ollut kirjoitusten kanssa täällä, mutta nykyinen maailman tilanne ajoi minut kirjoittamaan muutaman sanan. Jokaisen maailman ihmisen silmä on kääntynyt kohti Ukrainaa, kuin se kuuluisa mordorin silmä. Ja niin pitääkin. Tilanne on monin tavoin käsittämätön, ja valitettavasti Ukrainan kohdalla toivoton. Vexi Salmen sanoin: Toivoton taisto, taivaan valtoja vastaan. Vaikka nyt ei yläkerrasta olekkaan kyse, niin kyse on arsenaalista jolle Ukraina ei pitkässä juoksussa voi mitään. Ei ilman että ulkopuolelta tulee aseiden lisäksi joukkoja. Toivon sydämestäni että näitä apuja saapuu, ja ennen kaikkea, ajoissa!
Hyökkäys Ukrainaan on paitsi oikeudeton, moraaliton, niin myös vailla sitä pohjaa, jota sillä haetaan. Natoon liittyminen voidaan torpata yhdeltä maalta tällaisella toiminnalla, mutta mites ne kaikki muut maat, Suomi mukaanlukien? Ei venäjän ”turvallisuus” parane sillä että yksi maa pakotetaan luopumaan Nato haaveistaan. Jos se tapahtuu, niin katse kääntyy muualle. Ehkä meihin?
Yhdestäkään uutislähteestä, joita luen, en ole löytänyt muistutusta siitä, että tänä vuonna tulee 100 vuotta täyteen neuvostoliiton synnystä. Ja vaikka sokea kepillään näkee, että tässä alkaa olemaan sellaiset merkit ilmassa, että toveri rajan takana ajaa agendaa, jonka tarkoituksena on nostaa kyseinen ”valtio” takaisin henkiin kuin Fenix -lintu tuhkasta. Ja onhan nyt toki niin, että ilman lännen, tässä tapauksessa Amerikan, tai muun riittävän suuren ydinasevalvion tukea, näin myös käy.
Suomen, ja Suomalaisten tulee luottaa infoon jonka päättäjät meille antaa. Haluan uskoa että he meille kertovat kaiken sen tiedon, joka heillä on koskien uhkaa ulkomailta. Siltikin, epäilyksen siemen itää. Tänään uutisissa on puhuttu kirjeestä, jonka venäjän tiedotuksen mukaan on lähetetty Suomelle ja Ruotislle, ja siinä vaaditaan turvatakuita. Tilanne ei muistuta vain Ukrainan aikaisempaa tilannetta vaan jotain synkempää.
Vuonna 1939 Suomelta vaadittiin turvatakuita leningradin, ja muun läntisen neuvostoliiton turvaamisen varjolla. Silloin vaatimukset olivat rajan siirto. Haluttiin siirtää valtioiden rajaa siten, että välimatka Suomen rajalta olisi suurempi neuvostoliiton kaupunkeihin. Suomi antoi myönnytyksiä joitain kilometrejä, neuvostoliitto ei hyväksynyt vastatarjousta, ja loppu on historiaa. Talvisota. Jatkosota. Lapinsota. Jokainen oma synkkä lukunsa Suomen historiassa.
Niinistön on uutisoitu lentäneen Amerikkaan, ja asialistaa ei tiedä kukaan. Tai toki tietää, mutta ei kerro. Nato, nuo neljä kirjainta joita kartoin nuorena, lienee asialistalla. Maailman ollessa tässä asennossa, ja siitä johtuen, jopa minä olen taipuvainen sen puoleen, sillä Suomella ei ole aseellisia pelotteita naapuria vastaan. Ei ydinaseita, ei riittävää ilmavoimaa, ei edes niitä perkeleen jalkaväkimiinoja.
En jaksa uskoa että Suomi jäisi sodassa yksin, vaikka olisimmekin Naton ulkopuolella. Maailma on jollaintapaa yhtenäistynyt Ukrainan kriisin vallitessa, ja se ei ole millään muotoa vain huono asia. Toki se valitettavasti saattaa joiden silmissä kärjistää itä-länsi ajattelua, mutta kuten aina, myös tässä pitää rajat säätää johonkin.
Kuka muistaa vielä vuoden 2019? Viime vuosikymmenen viimeisen vuoden. Kuka silloin tiesi koronaa? Kuka Ukrainan sotaa? No, toki Krimin, mutta kuka olisi ajatellut niin totaalista sotaa kun siellä nyt käydään?
Itse muistan vuoden 2019 siitä kuinka koulureppua täytin lähtiessäni Rajamäelle kouluun, ja tämän vuoden tulen muistamaan siitä kuinka täytän isompaan reppuun asioita selviytyäkseni. Valmistaakseni itseäni sen pahimman varalle, jota toivottavasti ei koskaan tule. Ei minun eläessä. Ei kenenkään eläessä.
Varmaa on kuitenkin kaksi. Niin kauan kuin idästä savu nousee, meidän pitää olla varuillaan. Ja niin kauan kuin Suomessa, perkele, yhdestäkin mökin piipusta nousee savu, ja on tavan Tero torrakkoon tarttumassa, tulee idän punatähden olla varpaillaan, jos aikoo jalallaan tänne kutsumatta tulla.
-Hannu 03/03/2022