Tänäkin vuonna, kuten aina, pääsiäinen toi mukanaan pitkän viikonlopun. Pitkäperjantai vapaa ja myös seuraava maanantai. Vapaata töistä siis, elämä itsessään ei anna vapaapäiviä eläville.
Pitkin alkuvuotta työporukalla puhuttiin, josko lähdettäisiin laineille jossain vaiheessa, ja tuo vaihe, sopiva ajankohta löytyikin noista ”pitkistä” vapaista. Torstaina firma kiinni tuntia aiemmin, ja siitä suoraan kohti pääkaupunkiseutua ja Länsisatamaa. 22h ilakointia ja hetkessä elämistä, aikas tervetullutta peruspuurtamisen ja sorvaamisen keskelle näin kesää odotellessa.
Viimeksi kävin laivalla syyskuussa kesälomien rippeiden ollessa menossa, mutta se oli vain pikainen pyrähdys, joten tällainen yönyli reissu oli viimeksi Ö:n aikaan, viimeiseksi jäänyt 2017 heinäkuun matka. Tuntuipa kivalta, sitä oli jotenkin oikein kaivannut.
En tiedä, voihan sitä lähteä työkaverien kanssa baariin, mutta aina tuollainen pientä suunnittelua vaativa pidempi siirtymä on hauskempi. On jotain mitä odottaa, ja nyt aika, vaikka se odottavalla onkin pitkä, kului jokseenkin nopeaan. Toki reissu itsessään kului vieläkin nopeammin, ja ilman kommelluksia ei siitäkään selvitty. Tosin, mitä voi odottaa, jos neljä työkaverusta lähtee laivalle, se on joko surullisten sattumusten summa, onnistumisen ilotulitus, tai jotain siltä väliltä. Tämä oli kai kaikkea niistä, ja niistä koostuukin just ne parhaat ja ikimuistoisimmat retket. Hetket, jotka jäävät elämään.
Mieleen juontuivat vahvasti retket kolmekymppisenä, ja yli, Masalan kundien kanssa, silloin monesti käytiin Tukholman suunnassa, ja muistaakseni ei niistäkään vauhtia puuttunut. Joku oksensi, joku horjui, joku oli muuten vaan tahdissa laivan keinumisen kanssa, päihteillä tai ilman. Hienoja reissuja nuo, ja vähän samaa fiilistä löysin viime viikonloppuna. Toki aika on tehnyt tehtävänsä, näin vuosien jälkeen ei ole enää sellainen heittäytyjä kuin ehkä aikaisemmin olin, vaikka vastakkainen sukupuoli kiinnostaakin. Tämä siis sivulauseena liittyen siihen mitä monet pitävät laivamatkojen kohokohtana, naisten / miesten iskemistä. Janikan tai Jennin kanssa tuo reissaaminen oli toki toisenlaista, kun oli sormus sormessa, tai ainakin suunnitteilla.
Itse jotenkin kasvanut siitä baareilusta / mimmien iskemisestä yli, vai olenko vain turhautunut? Pitkä sinkkuus ei ainakaan ylläpidä sitä liekkiä, että haluaisi jonkun löytää. Siis ainakin näin sen koen. Jokseenkin voisi miettiä niin, että mitä pidempään sinkkuna, sitä kovempi draivi, mutta kyynistyykö sitä, turtuuko sitä siihen olotilaan, että nyt mennään näillä yksinäisillä öillä, kun on menty jo niin pitkään? En tiedä. Olihan se mukavaa, piristävääkin jutella Ullan ja Sannan kanssa siellä hytissä ja baarissa, ehkä toivoin, että käytävät olisivat kohdanneet jo edellisenä iltana, eikä vasta perjantai aamuna, mutta toisaalta, kaikki tapahtuu syystä. Näin olen uskonut tämän taivalluksen menevän, ja uskon yhä. Kaikki ei ole meitä varten suunniteltu ennalta, mutta kukin asia tapahtuu tarkoituksella, ja siihen aikaan, kun se parhaaksi tuolta ylhäältä katsotaan.
Olen sitä paljon miettinyt, jotenkin olen tyytyväinen siihen, että saan itse kalenterini täyttää, mutta onhan ihminen, mieskin, jokseenkin sellainen että haluaisi jonkun vierelleen. Varsinkin minunlainen mies, joka prkl sentään huutaa rakkautta, mutta siihen ei edes kaiku vastaa. Toivoa en silti menetä, siitä en ole valmis luopumaan, sillä se on kaikki mitä minulla on.
Tietenkään en siis itse kyynisty, tai lakkaa ihailemasta / katselemasta neitokaisia, onhan niissä se missä silmä lepää. Ei silmät lepää selaten Ivecon tai Jaquarin varaosaluetteloa töissä, ne lepää niissä lanteissa, pakaroissa ja rintamuksissa, ja juuri tuossa oli kysymys tässä työkaverien reissussa, irtiotto siitä mitä arjen työstämiseksi kutsutaan. Eikä pelkästään niissä tarjonnan tarkistamisissa, vaan siinä yhdessä olossa, jolloin ei tarvitse odottaa kuka asiakas ovesta saapuu sisään.
Muistan kyllä senkin ajan viime vuosikymmeneltä, kun olisin jonkun kanssa halunnut laivalle lähteä, varsinkin sen jälkeen, kun oltiin Suomenlinnassa käyty päiväretkellä. Se laivareissu jäi tekemättä, mutta muistan miten siitä haaveilin. Vaikka puhuessani siitä, haaveilu kiellettiin. Miten, oikeasti, estät rakastuneelta haaveilun? Se on sama kuin estäisit linnulta lentoon lähdön. Siivet on lentoa varten, haaveet ovat ihmiselle sama asia.
Minä haaveilin silti. Ja onhan nuo unet, sentään.
Liian harvoin tulee tuolla laivalla käytyä, vaikka ei lompakko kai kestäisikään joka viikoittaista reissailua, omansa nuo ottaa sieltäkin. Se mikä on muuttunut isosti niistä nuoruuden risteilyistä, on se, että nyt täällä ”pohjoisessa” asuessa pitää matkat satamaan miettiä, ne vaativat ihan oman plääninsä. Ennen sitä Espoosta tai Kirkkonummelta vaan hyppäsi junaan ja hetkessä oli Helsingissä.
Ei se toki ollut itsestään selvää silloinkaan, kun Kampissa asuin, Länsisatama oli vieressä ja sinne käppäilin noin kolme varttia ennen lähtöä, kuullakseni että kaverit olivatkin varanneet toisen laivayhtiön matkan, ja tämä yhtiö operoi Katajanokalta. Nähtiin sitten vasta Tallinnassa. Sattumuksia on monenlaisia 
Seuraavaa reissua odotellessa, yönyli risteilyt valitettavasti lopetetaan taas kesäksi, mutta syksyn saapuessa toivottavasti sinne taas rytmiryhmällä, jos ei sitten sitä ennen revitä kaksipäiväinen Tukholman tarkistus
-Hannu 06/04/24