Vaellus läpi vuosikymmenen, osa 10

Kesäkuu 2018, ja lomilla. Päässä tykytti ajatus siitä että tuosta firman kemujen ylilyönnistä vielä seurauksia tulisi. En jaksanut juurikaan ajatella sitä. Minun piti lähteä ajamaan kohti Ikaalisia, mennä vanhoihin hyviin maisemiin Kyrösjärven rannalle mietiskelemään, mutta joku esti minua lähtemästä. En tiedä mikä. Elettiin viikonlopun yli, ja perseenreikä VP soitteli että pitäisi tiistaina tulla byroolle käymään vaikka olin vttu kesälomalla. Mietin tuolloin, että oisin voinut sanoa että olen Ikaalisissa ja en ole tulossa. Mutta jälleen selkäranka pysyi, ja sanoin että selvä, paikalla ollaan.

Tuo aamu ei sisältänyt pelkkää häpeää, oikeastaan häpeää ei ollut ollenkaan, se sisälsi varmuutta, se sisälsi vihaa ja halveksuntaa kuski A:ta kohtaan. Auto tulille ja kohti Juvanmalmia.

Neukkariin oli kokoontunut minä, luottamusmies, vp, ja hr-horo. VP mielellään kirjoitteli läppärillään pöytäkirjaa, ja minä kerroin ehtoon kulusta. Kerroin, mitä varten tuo whatsapp ryhmä oli luotu, ja mitä se edesauttoi päivittäisessä työssä. VP näpytti, mutta ei tajunnut mitään. Vielä vähemmän tajusi HR-johtaja, ollessaan jo valmiiksi minulle katkera, ja vihainen edellisistä kanssakäymisistä. Täysin kykenemätön akka hoitamaan sitä pestiä joka hänelle oli annettu. Tästä olen viime vuosinakin kuullut tarinaa. Eipä siinä, VP:n ja HR:n reaktion osasin olevan niukka, ja negatiivinen, mutta en osannut odottaa luottamusmiehen olevan niin nega minua kohtaan. Hänen saatana sentään olisi pitänyt olla minun puolella mutta ei…kertoili vain siitä kuinka kuski A voisi nostaa syytteen minua vastaan kunnianloukkauksesta. Mitä paskaa!! Mikä kunnia? Vitut, sanoi vatanen, niin sanotusti. Missä on minun kunnia? Missä on minun meriitit ja saavutukset siitä että olen asiat kuljetuksissa korjannut? Sanoin, että jokaisella on vapaus loukkaantua, ja tuntea mitä tuntee, mutta tämäkin käännettiin päälaelleen. Haluttiin, jopa luottamusmiehen suunnasta olla näkemättä asiaa, että myös minulla on vapaus mielipiteisiin, minulla on vapaus loukkaantua, minulla on vapaus ja oikeus menettää malttini. Joskin, onneksi, tuossa palaverissa maltoin mieleni, vaikka olisin voinut heittää nuo martelan pöydät pitkin seiniä. Ne olivat maksaneet vähintään yhden kuskin, tai varastomiehen parin kuukauden palkan verran. Vtut siitä, kuhan yläkerran puitteet on kunnossa.

Tulipa mieleen noista pöydistä eräs koominen tarina. Huoneessani, 7 – hallissa oli sähköpöytä. Aivan niinkuin monessa muussakin paikassa tuossa firmassa. HR-ihmisoletettu kuitenkin tarttui siihen, että se oli juuri oikean värinen. Se tulisi lähettää jyväskylään, koska siellä oli kaksi saman sävyistä pöytää ja tarvittiin kolmas. Vttu mitä paskaa!! Tuon kokoisessa konsernissa on varaa ostaa uusi pöytä, jos jossain keski-suomessa tietyn väristä tarvitaan. Mutta EI, vittuillakseen vaati minun pöydän, ja niin tapahtui, se lähti. Suojatakseen paksun takamuksensa vaatija sanoi että postitushuoneesta saan toisen pöydän tilalle, ja niin tapahtuikin, mutta aivan turhaa touhua tollanen edestakas raahaaminen on. Pelkkää vittuilua oli tuon homman takana, aivan selväähän tuo on.

Takaisin tuohon palaveriin, syyttely oli rankkaa, ja itsellänikin alkoi jo sappi kiehua. Pöydälle nostettiin vanha ”varoitus” koskien kuski B:n tapausta, joka oli täysin lavastettu. HR mustamaalasi minkä ehti. Herrasmiehenä en työntänyt hänen suuhunsa sitä muistikirjaa, vaikka mieli teki. Hän ei tiennyt mistään mitään.

Minun sanottiin huutaneen kuski A:lle että ”vitustako minä tiedän”. Kyllä, näin hänelle sanoin. Tilanteessa jossa kukaan varastossa ei osannut käyttää uutta Microsoft AX ohjelmaa, joka oli varastoon tuotu raakileena. Ja toki tuota lausumaani oli tukemassa Marko, hänelle tuo sopi oikeen hyvin, kun oli niin läheisissä väleissä kuski A:n kanssa.

Marko, niin. Hänet otettiin minun tuuraajaksi kesäloman ajaksi, vaikka ei saatana tiennyt järjestelmästä edes sen vertaa kuin minä, tai porukasta tuon taivaallista. Entinen myyjä, joka oli saanut kenkää yläkerrasta edellisten yyteiden aikaan. Raamikas mies, jonka tietotaso oli nolla. Minua ei kiinnostanut silloin kun lomille lähdin, sillä ajattelin että pärjätköön omillaan.

Elettiin juhannuksen yli, ja loma alkoi lähentelemään loppujaan. VP laittoi viestiä että josko saapuisin töihin klo 10, ja aloittaen neukkarista työpäiväni. Erikoinen pyyntö, erikoinen ratkaisu, jonka syyn toki tiesin.

Pyyntöä seuraten menin pyydettyyn aikaan neukkariin yläkertaan ja se oli tyhjä. Hetken päästä saapui HR ja logistiikkajohtaja. Odotin että esimieheni varastopäällikkö olisi tullut, mutta paskat, ei kestäny sillä kantti. Snadit chitchatit logjohtajan kanssa, ja sitten sanoo että ”työsuhdetta ei tulla jatkamaan”! Oikeen mainiot lähtökohdat palaverille. Vaativat minua allekirjoittamaan jonkin paperin, ja siitä kieltäydyin, koska paikalle ei oltu kutsuttu luottamusmiestä. Sanoin että kokousta on turha jatkaa koska luottis puuttuu, ja irtisanominen tullaan riitauttamaan. Kaksikko oli hetken hiljaa. Nappasin rotsin ja paperini, ja lähin ovea kohti. Logistiikkajohtaja, Teemu, sanoi ovella että ”jatkat kesälomaasi”. Selvä, totesin, ja lähdin huoneesta. Rappusissa näin entisen varastopäällikön ja sanoin kuinka asiat on. Hän ei ollut yllättynyt, en ehkä minäkään lopulta. Tarinat tuosta kesäisestä firman juhlasta oli kai levinnyt yli aitojen, yli kustannuspaikkojen. Hän ei kuitenkaan tuominnut minua, yhteisymmärrys leijui lauseiden välissä, ymmärrys siitä että noiden seinien välissä emme enää tapaisi.

Hyppäsin autoon, ja ajoin kohti kotia. Kohti Riihimäkeä. Vain luoja tietää kuinka minua harmitti, vitutti!
Minun teki mieli käydä kylässä tietyssä osoitteessa. Minun teki mieli kysyä, että ”Miksi”? Lopulta totesin että ei tuo kuski A ole edes minun vihani arvoinen. Pelkkä paska joka luulee olevansa jotain. ”Vitun mannekiini, aina niin ollakseen”. DuckFace.

Tuo kesäkuu 2018…miksikö vihaan? Miksikö inhoan? Miksikö dumaan tai morkaan? Voitte lukea, mutta ikinä ette voi kokea tai ymmärtää. Virheitä olen kai minäkin tehnyt, mutta en siten, että tämän ansaitsisin.

–Tässä kesää 2018– Seuraavassa osassa lisää.

-Hannu 20/10/2020

Janna Hurmerinta – Sä et ole hullu:

Sama se vaikka sinä rakastuisit johonkin väärään
Sama se jos et sinä opi vielä siitäkään
Tärkeintä on ettet sinä koveta sun sydäntä koskaan
Jonkunhan on uskottava että vielä rakkaus voittaa.
-MKY

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *