Vaellus läpi vuosikymmenen, osa 6.

Viime kirjoituksesta onkin vierähtänyt jo yli kaksi kuukautta. Tuossa ajassa on paljon tapahtunut, mutta pysytellään tässä sarjassa vain menneissä tapahtumissa, kuten tähänkin asti.

Viime kirjoitukseni päättyi kesän korvilla 2017. Minut oli valittu työsuojeluvaltuutetuksi (TSV) ja siinä ominaisuudessa aloin kriittisesti tarkastelemaan kuljetustoimintaa yhdessä luottamusmiehen kanssa. Siihen oli syytä tietäen epäkohdat kuljetuksissa, mutta kyllä siinä oli mukana myös katkeruutta siitä, kuinka minut oli potkittu pois tutusta porukasta, toisiin tehtäviin. TSV kuvio antoi minulle hyvän sauman olla yhteydessä kuskeihin, ilman että kukaan siihen oikeastaan pystyi puuttumaan.

Tarkastelun alle joutui jakeluaikataulut, kuskien tauot, lenkkien kierrätys, ja myös vuokratyövoiman käyttö. Viimeiseksi mainitussa olin hiukan tiukassa tilanteessa. Viitaten edellisiin kirjoituksiin.

Vuokratyövoiman käyttäminen vakiintuneissa toiminnoissa on kiistatta väärin. Se on fakta, jonka varmasti jokainen hyväksyy ja ymmärtää. Se on myös hyväksi firman taloudelle. Vuokrafirman työntekijä maksaa yritykselle, sopimuksesta, tessistä, ja muista seikoista riippuen noin 25 euroa tunnilta. Eikö se ole aika paljon? Kerro se jakajalla jota käytetään kuukausipalkan yhteydessä, eli 160.

Jokainen voi miettiä mikä on kannattava ja mikä ei. Mutta jos valitaan hinnaltaan kannattamaton vaihtoehto, niin siihen pitää olla jokin syy? Ja sehän on työvoiman helppo liikuteltavuus, toisin sanoen se, että voidaan sanoa ”sinua ei huomenna enää tarvita”. Raaka peli, mutta todellisuutta, johon palaan myöhemmin.

Kuski B oli tosiaan vuokrakuski, jonka työsopimus, tai työsuorite oli riippuvainen ainoastaan siitä, kuinka tyytyväinen silloinen esimies oli työhön. Toki niin tulee ollakkin. Hyvin työnsä tekevän tulee saada paikkansa pitää, mutta siihen sisältyy myös tilanteet yrityksen sisällä, ei ainoastaan asiakasrajapinnassa. Sain kuulla monesti hänen lieroilleen kuskien parissa, siis sen jälkeenkin kun olin saanut lähtöpassit työnohjaajan / ajojärjestelijän pestistä. Silloin hänen pitämisensä kannattavuus asettuu erikoiseen valoon.

Mutta kesän kynnyksellä hän päätti itse lähteä, hakeutui muihin töihin. Toiseen yritykseen. Tiesin että en tule häntä näkemään enää päivittäin, näkisinkö enää koskaan, se jäi tuolloin arvoitukseksi.

Hänen välinpitämättömyytensä minua kohtaan keväällä 2017 ärsytti minua, se vitutti. Se oli jotain sellaista mitä en ymmärtänyt. Haluttomuutta selvittää asioita, ingnooraamista kaikelle sille mikä oli ollut. Hän tiesi mitä oli, minä tiesin mitä oli, mutta hän käänsi selän. Ja sen selän minä näen tänäänkin, vaikka molemmille olisi ollut helpompaa selvittää asiat kerrasta. Se ei sopinut hänelle, koska hän uskoi ne kaikki skeidat mitä minusta puhuttiin. Ehkä hän luotti Adeccon esimiehiinsä, ehkä Jariin, en tiedä. Mua kuitenkin ottaa päähän että asioita jäi selvittämättä. Joskin hänellä syytäkin oli tuolloin vihaankin, sitä en kiellä. En kaikkea tuolloin osannut ajatella rakkauden kautta, mutta kuitenkaan en kaikkea sitä myönnä, niissä syytöksissä oli paljon sitä ruskeeta!

Elettiin kesää 2017 eteenpäin, asuin hyvinkäällä, aloin tapailla erästä Kaijaa Helsingistä. Välimatkaa oli jonkin verran ja työt molemmilla joten tapailu ei ollut mitenkään jokapäiväistä, mutta kivaa silti. Aloin heräilemään ns. uuteen elämään, viettämään aikaa naisen kanssa joka ei ollut ”kuski B”. Fiksu, nuorempi nainen, mutta silti…en vaan pystynyt avaamaan itseäni. En pystynyt vittu sentään suhteeseen, koska mun sydän oli muualla. Se oli sen luona joka vihaa minua. Sen luona joka vihaa minua niiden syiden takia jotka muut ovat sanoneet. Perseestä, mutta jos se tulee niin olemaan, niin olkoon. Minä en sille mitään voi. Olen halunnut asiat selvittää mutta eipä ole onnistunut. Siitä myöhemmin kenties lisää.

Heinäkuussa sanoin Kaijalle että en pysty, en kykene, koska ajatukseni on muualla. Se ei olisi reilua ketään kohtaan. Kaunis nainen, ja fiksu, kuten sanottu, mutta en voi lähteä vedättää ketään. Minä jos kuka tiedän miten paljon sattuu kun lopulta vedetään matto jalkojen alta. Minä en siihen ala, en rupea. Asiat on sanottava suoraan.

Kuski B pyöri mielessä. Se pyöri unissa, se pyöri päivin mielessä. Mihinkään en saanut keskittymään itseäni. Muutin kesän lopussa Riihimäelle. Siihen liittyi muitakin seikkoja kyllä kuin se että ”kuski B” asui tuolloin riksussa. Kun muutin hyvinkäälle, siihen asuntoon oli vain 6kk:n sopimus tehtävissä, eli syksyllä 2017 oli muutettava pois putkiremontin alta, ja riksu olisi vain snadisti pidemmällä. Myönnän suoraan että myös sydämeni ohjasi asuinpaikanvalinnassa, mutta siihen miksi ja milloin näin tapahtui kuului muutakin.

Syksyä 2017 kohti. Töissä asiat oli murroksessa. Liikkui huhuja siitä, että kuljetuspuolen esimies oli lähdössä. Syytä ei tiedetty, oliko loppuun palamista, vai oliko ajolähtö. Eipä sillä ollut väliäkään…lopulta.

Syyskuussa viimein tuli spostiin sisäinen haku tehtävästä: Kuljetusesimies.

Lähes poikkeuksetta porukka firmassa, varsinkin kuljetuspuolella sanoi, että hae, se on sun homma. Ja myönnetään, en kovinkaan paljon miettinyt ennen kuin hakemuksen laitoin sisään. Oliko kyseessä kunnianhimo, vai halu palata vanhaan porukkaan jossa olin itseni tuntenut hyväksytyksi kaksi vuotta, en tiedä. Aavistin kuitekin työn vaativuuden, koska olin nähnyt edellisen esimiehen hajoavan henkisesti ja fyysisesti homman alle. Hain, laitoin hakemuksen eteenpäin kyseiseen hommaan.

Valintaprosessi kesti kauan, jouduin varastopäälliköltä ja logistiikkapäälliköltä kysymään että mikä tässä kestää, kuskit kyselee, ja huutaa uutta esimiestä. Eihän tuo olisi minulle muutoin kuulunut, mutta olin TSV ja esimiehen puute kuljetuksissa alkoi olla sitä luokkaa että auktoriteetti puuttui sieltä, sillä minun korvaajaksi oli aikanaan ajojärjestelijäksi otettu Kimmo, jolla ei ollut mitään halukkuutta kantaa vastuuta, homma oli aivan levällään ilman esimiestä. Kimmon tarmoa en ihmettele, enkä moiti, sillä esimies vastuu ei hänelle kuulunutkaan, vaan se oli sysätty hänelle, samalla tavalla, kuin se minulle oli ollut laitettuna kymmeniä viikkoja kuljetusesimiehen vuosilomien ja sairaslomien kanssa.

Kevät 2017 oli hyvin pitkälti minun kontolla tuo kuljetuspuoli. Esimies oli saikulla, muilla esimiehillä ja koordinaattoreilla oli omat hommansa, ja minä pyöritin jakelua. Pyöritin päivittäistä toimintaa ennen maaliskuuta jolloin tuli lähtö siitä hommasta.

Ehkä tuohon vaikutti se, kun luottamusmies, ilman minun valtuutusta kävi selittämässä yläkerrassa että olen ”palamassa loppuun”! Mitä paskaa! Tai noh, oli siinä se totuuden jyvä, että palaa sitä loppuun jos joutuu hoitaa isompia asioita pienemmällä liksalla. Pelleilyä koko homma.

No niin, sitten takaisin syksyyn 2017, eli uuden kuljetusesimiehen valintaan. PKS-kuljetustiimin mielestä valinta oli selvä, ja niin toki minukin. Tunsin kuskit, tunsit reitit, tunsin koko paletin paremmin kuin kukaan muu taloon jäävä. Paikka tuli hakuun syyskuun lopussa, mutta silti, ja ehkä juurikin siksi, että minä hain paikkaa, valinta kesti lokakuun loppuun 2017.

20.10.2017 tuli itselleni tieto että minut on kuljetusesimieheksi valittu, ja kävin ilmoittamassa kuskeille että astun remmiin takaisin seuraavana maanantaina, eli 23.10.2017. Silminnähden porukka oli tyytyväinen…paitsi yksi. Hänen reaktionsa on jäänyt mieleen. Sanoin asiasta, ja hän sanomatta asiaan mitään kääntyi, ja lähti pois, melkonen steitmentti tuokin, mutta jokaisella on vapaus mielipiteeseensä. Tuo oli kuski A.

Ehkä tämä kirjoitus on hyvä rajata juurikin tähän , eli pisteeseen jolloin minusta tuli kuljetusesimies. Minä halusin rakentaa kuskeille paremmat olosuhteet, ja taistella yläkerran vaatimuksia vastaan, ja niin teinkin, mutta silti lopulta kannettavaa oli liikaa, ja kesällä 2018 minut jätettiin yksin. Mutta siitä lisää seuraavassa osassa.

”Tunnetko minut, näetkö minut,
minut, samoin kuin minä sinut,
vuosien takaa, kuin edestä,
sylissäni pitäen, suudellen,
antaen kaikkensa,
sanoen,
Minä Rakastan Sinua,
Aina, ikuisuuksiin, ikävöiden, taivaasta maahan.
Vuorokauden sisään taivaalla aurinko ja kuu,
Maan päällä päivä ja yö,
Tähtien peitto, jonka sinäkin näet,
ja jonka alla ei ole sinä, minä,
vain me.
Yksi uni, yöstä toiseen.”
-H.S.

-Hannu 13/6/2020

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *