Vaellus läpi vuosikymmenen, osa 5.

No niin, mihinkäs jäimmekään…!? Aivan, vuodenvaihteeseen 2016 – 2017. Ennen vuodenvaihdetta, tarkemmin marraskuussa kuljetustoiminnot oli siirretty toiseen paikkaan, toiseen halliin juvanmalmilla. Alkuun tuo muutos aiheutti kuskeissa reiluakin vastarintaa, ymmärrettävistä syistä. Lastauslaituri puuttui, nostoja oli siitä syystä enemmän, mutta pitkässä juoksussa alkoi plussapuoliakin löytymään. Aikaisemmin ollessamme kutoshallissa olimme kaiken hälinän keskellä, ilman omaa rauhaa, ilman omaa paikkaa jossa kokoontua ja jutella. Seiskaan siirtyminen toi meille tuohon mahdollisuuden. Saimme olla omassa porukassa, ja viljellä omaa, joskus melko reipastakin huumoria, Jutunjuurta, joka ei olisi ehkä kaikkien korville sopinut, mutta kuljetusporukassa jokainen ymmärsi tuon huumorin, ainakin osa, ja kukin omalla tavallaan. Ongelmia se ei kuitenkaan koskaan aiheuttanut, päin vastoin, se nosti ilmapiiriä, yhteenkuuluvuutta ja sitä että ei yksilötasolla ketään vituttanut niin paljon. Näin ainakin itse tuon ajan näin työnohjaajan silmin.

Silloinen kuljetusten esimies, ja firman logistiikkapäällikkö olivat yhdessä suunnitelleet uudet hyllyt jakelulaatikoille kuormalavahyllyihin, ja niiden toimivuus oli hiukan kyseenalainen. Ei sinällään suunnitteluvirhe, vaan toteutuksen vaatima rajallisuus. Toisaalta tuolla systeemillä saatiin aikaan se, että samalle alueelle, samaan tilaan saatiin mahtumaan enemmän asiakkaita, enemmän jakelupaikkoja, ei pelkkää huonoa siis tuossa. Siirtyminen kutosesta seiskaan suoritettiin yhden viikonlopun aikana ylitöissä, muistan tuon ajan hyvin. Mietin pitkään että osallistunko moiseen savottaan laisinkaan, etenkään jos kuljettaja B kutsutaan ”övereihin”. Noh, häntä ei kutsuttu, tai ainakaan hän ei osallistunut joten päätin kantaa korteni kekoon uuden ympäristön luomisessa, trukinajotaitoisia kun ei ollut liikaa tarjolla kuljetuspuolella. Hyllyt saatiin kasaan, ja ajan mittaan myös oma jääkaappi, mikro, kahvinkeitin (props. Antti!). Näin ollen olot oli huomattavasti paremmat kuin aikaisemmin, ja itselleni sekä esimiehelle oli passelinkokoinen työhuone myös tarjolla kyseisessä hallissa, joskin muutto vaati sen, että omaa työpöytää tuli pienentää noin 30cm (KÄSISAHALLA), ja taas firma säästi!

No mutta sitten siihen vuoteen 2017. Vuosi joka tulisi työn puolesta muuttamaan kaiken omalla kohdallani. Sisältyy tuohon vuoteen myös siviilipuolen muutoksia, joita elän vielä tänäänkin.

Sitten tuleekin kuvioihin kuski A, joka oli äitiyslomalta palannut jo viime vuonna, muistelisin että tarkemmin toukokuun tietämillä. Hänen käytössään ollut Jumper alkoi olemaan käyttöikänsä päässä, ja kipeästi tarvitsi toisen auton alleen. Sopiva ehdokas löytyi Forssan toimipisteestä joka oltiin ajamassa alas. Tuo auto siis piti jotenkin saada Espooseen.

Muistan tuon päivän lopun ikääni. Perjantai, 20 tammikuuta, 2017. Yksi parhaista päivistä ikinä. Ehkä jopa paras.

Kysyin kuski B:ltä josko hän suostuisi ajamaan oman järvenpää / mäntsälä lenkkinsä jälkeen vielä forssaan ja sieltä takasin espooseen siten, että minä sitten ajaisin toisen pakun forssasta espooseen, ja hän hyvää hyvyyttään tuohon suostui, oli perjantai päivä. Monenlaista roadtrippiä on tullut elämässä koettua, ajettua, mutta jokin tossa oli erilaista. En osaa sanoa mikä siitä teki erikoista, erilaista. Koko matka. Siihen ehkä tiivistyi, ja kiteytyi se kaikki miksi häneen kiinnyin. Rakastuin. Koko matka meni nauraessa vedet silmissä. Mäntsälän suunnan varttipillu, ja ja kuinka mietittiin sopivaa mainoslausetta edellä ajavan ruumisauton takaluukkuun. Voi helvetti sentään mikä matka. Olen aikaisemminkin tuosta matkasta kertonut, mutta se on sellainen joka ansaitsee tulla uudestaankin mainituksi.

Takaisin espooseen kun päästiin niin pyysin häntä vielä tuopille paikalliseen ravitsemusliikkeeseen ja hän lähti. Vaikka kyseessä tosiaan oli perjantai, ja ilta alkoi olla jo pitkällä. Tuon päivän suljen syvälle sydämeeni ja muistan sitä lämmöllä, vaikka kipeästi tiedostan että se olikin sitten viimeinen varsinainen naurun aihe hänen kohdallaan.

Ehkä siinä on paljon itseäni mukana. Siinä on sitä että ajattelin liikaa häntä. En enää osannut olla yksikössä, halusin hänet, halusin meidät. Etääntyminen oli vääjäämätöntä, jopa helmikuisena iltana jolloin hän kutsui minut helsinkiin käymään. Hän oli siellä ollut iltaa viettämässä, ja halusi minut nähdä ja jutella. Itse en tietenkään taas osannut suhtautua tuohon sillä mielellä kuin olisi pitänyt. Katsoin vain häntä…ja join. Hain baaritiskiltä viinipullon, ja join, vaikka tiesin että huomenna olisi työpäivä. En välittänyt. Olimme ravintolassa, mutta en välittänyt mistään ympärillä tapahtuvasta. Katsoin vain häntä, ja humalluin molemmista. Hänestä, ja viinistä. Tuo olisi ollut hyvä ilta, jos lähtökohta olisi illalle ollut toisenlainen, ja jos loppu ilta olisi ollut toisenlainen. Hänen terveytensä oli ailahtelevaa sorttia ollut koko sen ajan kun hän töissä oli firmassa ollut, mutta tuona iltana saattaessani häntä juna-asemalle hänen tajuntansa himmeni ja jouduin häntä taluttamaan pitkin noita aseman käytäviä. Jotain sydämeen liittyviä probleemia kai, näin ymmärsin asian. Elämän kujeita, vittuilujakin ehkä, omassa tapauksessani sydänmurheista oli myöskin kyse, eritavalla toki. Rakkaus sattuu, ja se sattuu sydämeen.

Vuoden vaihteen jälkeen olin päättänyt irtisanoa taas silloisen aso-asuntoni espoossa. Tarkoituksenani muuttaa jonnekkin kehä kolmosen ulkopuolelle, ja niin teinkin lopulta. Kuski B asui riihimäellä, ja olin toki hänen kanssaan siellä käynyt aikaisemminkin, mutta nyt tein tutkimusmatkaa paremmin kyseiseen pitäjään. Ilman muuta on selvää, että vaikuttimena oli hän, enhän minä ehkä muutoin olisi katsonut karttaa niin kauas.

Maaliskuussa kuitenkin tapahtui jotain. En tiedä mitä. Olen miettinyt, pohtinut, raapinut päätäni, käsittämättä. Sen tiedän että olin hyvin kyllästynyt kaikkeen omassa elämässäni, ja töissäkin, enkä ollut nukkunut kovin hyvin, ja kiukuspäissäni sitten aamulla ärtymystäni purin kuski B:lle töissä tiuskimalla. Sattumukset ajoivat sitten tilanteen siihen pisteeseen että hän kävi minusta valittamassa esimiehelleni, jonka tiesin olevan jo ennestään kuski B:n puolella. Se oli selvää kaikille kuljetustiimissä. Ehkä liiankin läheinen suhde miettien esimies-alainen tilannetta, joskaan itse en ole sen parempi, joten tuosta asiasta sen enempää. Tilanne oli kuitenkin se että esimies ilmoitti minulle että tulen saamaan tuon aamun tapahtumista varoituksen, jota pidin naurettavana. Toki myönsin että ei ollut kaikkein paras aamu, mutta minun niskaani oli keksitty sen sortin sanoituksia että en voinut kuin olla erimieltä, en voinut kuin ihmetellä! Paskaa olen ennenkin kuullut, mutta tuollaista en koskaan. Uskon että matkanvarrella oli keksitty hiukan lisää sheebaa, ja kaikki ei ollut edes lähtöisin kuski B:ltä, vaan taakkaa niskaani oli yritetty vartavasten kasvattaa, esimiehen, tai jonkun muun toimesta.

Henkinen stressi alkoi kumuloitua uskomattomiin sfääreihin. Töissä riita tilanne, ja vielä muuttokin olisi edessä. Esimieheni päätti tylysti tekstarilla nakata minulle tiedon perjantai iltana, että maanantaina olisin toisissa tehtävissä, minun tulisi ilmottautua palautuspuolella. Työnkuva muutos toi mukanaan myös palkanalennuksen, eli mistään pienestä asiasta ei ollut kysymys. Olin tuhannen käärmeissäni. Minun sanani vastaan vuokrakuskin sana. Minun sanani vastaan lavallinen paskaa. Minä olen aina pystynyt selkäsuorana myöntämään tekemäni virheet, ja teen niin yhä, mutta koskaan, en ikinä tule myöntämään asioita joita en ole tehnyt, asioita jotka eivät ole minun vikaani. Nyt minua syytettiin sellaisista asioista että en voinut kuin nousta vastaan. Kirjelmöin logistiikkajohtajalle, ja kun hän oli haluton asioihin puuttumaan, kirjoitin toimitusjohtajalle, samoin hän oli haluton asiaan puuttumaan. Lopulta asiaa puitiin kokouksessa jossa oli paikalla firman johdon lisäksi luottamushenkilöstö varastosta ja vuokrafirman edustaja. Ja sepä vasta olikin paskahousu. Yritti kumota minun sanomani vedoten asioihin joita ei ollut edes olemassa. En jaksanut toisaalta niistä välittää, ainoa mistä välitin oli se että minua ei tuollainen paskapuntti valehtelijaksi syytä. Jokainen tiimissä tiesi että puhun totta. Henkinen tuki oli minun puolella, mutta firma halusi säilyttää suhteet vuokrafirmaan, ja ennen kaikkea HR-johtaja hyökkäsi sanallisesti kimppuuni, nainen kun oli. Väritteli kaikenlaista, olisi pitänyt kai sille kokouksessa antaa vesivärit ja vittu vaikka tarrakirja ja sanoa että unelmoi sinne. Niin sekasin se oli. Huhhuh. Ikinä ole sellaista skeidaa kuullut, ja enkä todellakaan sietänyt.

Riitely jatkui ja otin paikkani palautuksissa. Tuttu rooli, olinhan tuota hommaa painanut ennenkin. Omaan pirtaan liian monotonista hommaa, toistuu samat rutiinit toinen toisensa jälkeen, päivästä toiseen. Ja ilman että nostan itseäni korokkeelle sanottakoon että hiukan meni osaamiseni hukkaan tuossa hommassa. Jos apina osaisi katsoa että onko palautettu osa puhdas, osaisi sekin tuon työn tehdä.

Muutto tuli eteen maalis-huhtikuun vaihteessa ja pitkällisen mietinnän tuloksena paikaksi valikoitui hyvinkää. Miksi? Noh, riksu olisi lähellä, ja junamatkan päässä olisi kulkuyhteys myös juvanmalmille. Toki tuo pendelöinti (vihaan tota vtun sanaa) veisi aikaa paljon, eli asumiseni siellä pitkittyessä tulisi ajankohtaiseksi auton hankkiminen. Aika nopeasti kuitenkin mukauduin tuohon uudenmaan äärilaidalla asumiseen, ja pitkiin työmatkoihin. Aamuisin nappasin asemalta kahvin, ja ehdin luurista lukea iltalehden ja iltasanomat, facen lisäksi. Hyötykäyttöä tuolle ajalle, jolle vielä tulevaisuudessa muutakin sisältöä tulisi.

Mentiin kohti kesää, ja silloinen työsuojeluvaltuutettu, TSV, ilmoitti ryhtyvänsä varastopäälliköksi, joka oli aika iso vitsi, niin aukesi TSV:n paikka hakuun. tai siis tuo pesti perustuu vaaleihin, ja kun muita ehdokkaita ei ollut, minut siihen valittiin. Epäilin, epäilen, että tuo ei ollut kovinkaan mieluinen homma yläkerran puolesta, olinhan kysymyksineni ja kyseenalaistamiseni asettunut hiukan huonoon valoon yläkerran mielessä, vaikkakin yrityksen hyvää ajanut lähes kaikissa käänteissä. Voi olla että joidenkin työtaakkaa kasvatin kyseenalaistamalla joitakin kaavamaisuuksia, joita ei olisi pitänyt firmaan koskaan rakenteelliseksi tehdä, mutta niiden purku on ollut vain hyväksi.

TSV:ksi valinnan jälkeen minulle ehdotettiin että siirtyisin palautuksista takuukäsittelijäksi. Houkutteleva tarjous, palkka varmaan nousisi, ja työpari olisi loistosälli, mutta aistin tässä jotain hämärää. Ehkä tarjous oli vilpitön, sillä kuulemma firman hallituksessa oli minun nimeni noussut esiin tätä tehtävänkuvaa mietittäessä, mutta kuitenkin minun mielessäni heräsi epäilys, joka ei aivan väärä lopulta ollut. Siitä myöhemmin lisää. Minun kieltäydyttyä tehtävään valittiin palautuspuolelta toinen henkilö, nuorehko muija, jonka pesti jäi hyvinkin lyhyeksi. Tuo nainen on tullut tutuksi aikaisempina vuosina saunoessa, ja noh…muutoinkin.

Näin päästiin kesän kynnykselle 2017, ja jatketaan seuraavassa osassa lisää, jottei tämäkään kirjoitus venyisi liian pitkäksi.

-Hannu 2/4/2020

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *