Sitä sanotaan että ”all you need is love”, vanha fraasi brittihipin suusta. Vaikka siinä on totuuden siemen piilotettuna, totuus ei kuitenkaan ole aivan niin yksioikoinen.
Rakkaus on vihan lisäksi yksi vaikeimmin hallittavista tunteista, ”sydämellä on oma tahto”, ja lisäksi rakkaudella ei useinkaan ole mitään tekemistä järjen kanssa, tai ainakaan sen enempää kuin se ,että se voi viedä sen järjen.
Mitä rakkauteen tulee parisuhdetasolla niin yksilön rakkaus toista ihmistä kohtaan ei riitä yksipuolisena, se kantaa vain puoliväliin. On toisesta ihmisestä, hänen tunteistaan kiinni, tuleeko hän vastaan sen toisen 50 prosenttia, tällöin ollaan kosketusetäisyydellä, ja voidaan jatkaa yhtä tietä, yhtä matkaa. Itse olen viimeisen vuoden aikana saanut havaita tämän raadollisuuden, rakastaa toista ehdoitta, mutta vastakaiku on ollut vähäistä. Kuulostaa tutulta? Varmasti. Monet tähän törmäävät, ei tämä ole minullekkaan uusi tilanne. Itselle uutta tässä tilanteessa on se että tiedän hänen minua joskus rakastaneen, ja tahdon uskoa että kyseinen tunne ei ole kadonnut.
Mikä johti tähän tilanteeseen? Se on pitkä tarina. Henkilökohtainen historia, ja sen luoma taakka josta en ole osannut, uskaltanut puhua hänelle. Haavat jotka ovat niin syviä että ne vuotaa vieläkin, vaikka niistä ajoista on jo kohta kuusi vuotta. Menneisyyden aaveet jotka saapuvat kutsumattomina vieraina päähän kummittelemaan. Miten voisikaan unohtaa kun on nähnyt jotain niin pahaa itselle tehtävän avioliitossa? En halua edes ajatella niitä aikoja enää, mutta siinä samassa ne vuodet veivät minusta jotain, jotain mitä en ehkä koskaan enää saa takaisin. Se ei ole puolustus, monet virheet olen itsekkin tehnyt, mutta se on osa sitä rakennelmaa, sitä Hannua, joka nykyään olen.
Monissa asioissa saatan mennä äärimmäisyyksiin, ja rehellisyys on yksi niistä. Itse en kyseistä ominaisuutta paheena pidä, mutta monesti se on aiheuttanut ihmetystä ystäväpiirissä:
”Siis kerrotko sä KAIKEN sille?”.
Kyllä. Mielestäni parisuhteeseen kuuluu se, että jos on mokannut, se pitää uskaltaa kertoa. Rakkautta ei ole ilman luottamusta, ja luottamusta on mahdoton rakentaa minkään muun päälle kuin rehellisyyden. En edes pystyisi silmiin toista katsomaan, jos jotain salaisin, valehtelisin. Tunnen monia miehiä jotka tekevät äijäporukassa mitä sattuu mieleen tulemaan, kotona sitten vaan ollaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ei väliä, seurusteleeko vaiko onko jopa naimisissa, sama tilanne, ei toisen tarvitse tietää. Jokainen varmasti arvaa millainen tulevaisuus on tuollaisella suhteella? Olkoon kertomattomuuden syynä häpeä, tai pelko, ei merkitystä, se pitää pystyä sanomaan. Ottaa vastaan se mitä tulossa on. Pitää osata pyytää anteeksi, oppia siitä, kasvaa siitä. Pelkät kukat ei riitä.
Mieltäni vaivaa kysymys onko nyt niin, että minua yläkerran taholta rankaistaan siitä, että olen selkäsuorassa vastuuni kantanut? Rankaistaanko minua siitä, että olen inhimillisesti erehtynyt juotuani sen yhden tuopin liikaa? Miehet, jotka ovat saman polun kulkeneet, mutta olleet siitä hiljaa saavat olla naimisissa ja kukoistavassa parisuhteessa, mutta kantavat sitä taakkaa,
samalla he tosin saavat rakkaudestaan irti vain puolet.
Rehellisyys, se on kaiken rakkauden alku.
Hannu 28/8/2014