Itsenäisyydestämme

Huomenna on Suomen Itsenäisyyspäivä. Se pistää mietimään kuinka paljon me otamme itsestään selvyytenä. On itsestään selvää että saamme itse määrätä asioistamme, saamme puhua suomenkieltä, ja saamme elää demokratiassa.
Seitsämänkymmentä vuotta sitten kun Suomen kohtalosta päätettiin, niin moni olisi voinut mennä toisin. Jos heillä, jotka silloin olivat meidän ikäisiä, ei olisi ollut vaadittavaa tahtoa ja taitoa puolustaa Suomalaista tapaa elää, me olisimme kaatuneet. Kaikki kunnia loistavalle strategillemme nimeltä Mannerheim, mutta tavalliset sotamiehet, alikersantit ja kersantit ne varsinaiset viholliset torjuivat.

Heitä ei ole enää paljoa elossa. He jotka omin jaloin saivat ylipäätään rintamalta palata, joutuivat lopun elämäänsä kantamaan erilaisia sodissa saamiaan vammoja, kuka kranaatin sirpaleita kropassaan, kuka puuttuvia jäseniä, kuka kadonnutta järkeään. Jokaiselta heiltä varmasti jäi jotain juoksuhautoihin.
Ei tämänpäivän nuori pysty edes käsittämään niitä tekoja joita siellä joutui kärsimään, ja päälliköiden käskemänä tekemään. Katsomaan tähtäimen läpi toista ihmistä, ja ampumaan, nähdä kuinka vihollinen kaatuu hengettömänä maahan. ”Hän tai minä” tyyppinen tilanne, jonka me joudumme enää elokuvia katsellessamme todistamaan.

Oma Ukkini ei koskaan halunnut puhua niistä ajoista kun hän konekiväärikomppaniassa rintamalla oli, enkä ihmettele, saattoi olla vaikeaa puhua sellaisista asioista joita ei voi edes ajatella. Uskon kuitenkin, ettei häntä, eikä muitakaan veteraaneja Pietarin porteilla yläkerrassa tuomittu, sillä ei heillä ollut vaihtoehtoa, he tekivät velvollisuutensa.
Muistan kuinka Ukkini Lasse kiteytti velvollisuudentuntonsa katsoessaan televisiosta uutisia Estonian uppoamisesta sanomalla: ”Mieluummin olisin kuollut juoksuhautaan, kuin tuolla”.
Lause sai minut, pienen pojan miettimään, että jos hän olisi sodassa kaatunut, minua ei olisi koskaan ollut.

Olkaamme Heille siis Kaikesta kiitollisia, sillä ”He Tekivät jotain sellaista, mitä me emme pysty edes ajattelemaan”.

-Hannu 5/12/2012