Otsikko on hiukan kuvainnollinen kaikinpuolin. Nythän on menty kevättä jo niin pitkälle että kesä on tullut vastaan, ja sen mukanaan tuomat helteet, ei silloin rotsia harteille tarvita, ei edes monesti hupparia tai muutakaan pitkähihaista. Ja mitä reppuun tulee niin senkin taakka on keventynyt, sekä fyysisesti että henkisesti. Enää minun ei tarvitse siellä kantaa mallasjuomia selkävääränä parantaakseni niillä oloani, olen onnistunut niiden parantamisessa muilla tavoin, yhtälailla sieltä repusta on henkinen taakka keventynyt. Se on keventynyt kaikkien näiden kuukausien mukana, niiden virratessa ohi, ja kalenterien sivuilla. Virratessaan ne ovat ottaneet mukaansa osan siitä mitä olen syyttäsuotta mukanani kantanut. Ne ovat imeneet itseensä kipua minusta, kipua josta olen ollut jo pitkään valmis luopumaan. Kipua, jolle en ole kyennyt nimeä antamaan. Eikä sillä nimellä niin väliä olekkaan. Taakka, ja kipu, ne ovat aina varustettu kuitenkin miinusmerkillä, ne koetaan mielessä ja kehossa negatiivisena, niistä halutaan eroon, ja niin minäkin halusin. Ja pääsin.

Milloin niistä pääsin eroon? Tiettyä aikaleimaa en tiedä itsekkään, se fiilis ja tunne kasvoi ajanmyötä keväällä. Toki se oli kaikinpuolin tervetullut olo viime syksyn jäljiltä jolloin mieli oli lähinnä mieletön. Pakkaa tosin sekoitti tänä keväänä asia joka ei mielestäni kuulu millään muotoa sivistyneeseen keskusteluun, tai edes sivistyneeseen yhteiskuntaan. On aivan turha luulla, tai edes maalata sellaisia mielikuvia siitä, että uhkailulla tai kiristämällä voidaan muuttaa suuntaa. Ei tässä mailmassa, eikä tässä blogissakaan. Se olen minä joka päättää mitä kirjoitan, miten kirjoitan, ja milloin kirjoitan. Edelleen, jos se ei sinun silmiä miellytä, voit jättää lukematta, ja poistaa kirjanmerkeistäsi tämän blogin osoitteen, se ei minua hetkauta pätkääkään. Tämän sivuston tarkoituksena on pysyä suorana, sensuroimattomana, ja minun elämääni kuvaavana, odottamatta sen sopivan kaikkien maailmankuvaan tai ymmärrykseen muutoinkaan. Jos aihealue tai tyyli ei sinulle sovi, niin feel free ja lue yle.fi tai vauva.fi. Edelleen, I don’t give a s*it.

Mutta te, jotka olette vuosien varrella jaksaneet pysyä mukana, lukea, ja peukuttaneetkin matkassa kohti tulevaisuutta, niin samaa settiä luvassa! Ei sananvapaus laissa ole koskaan ollut muotoiltu siten, että se sisältää oletuksen siitä, että kenellekkään ei saa tulla pahamieli sanoista. Se ei ole määre, joka sisältää informaation, tai sen rajoituksen, sillä ei ole valtuutta puuttua sanamuotoihin, lauseisiin, tai ihmisten tunteisiin. Sananvapaus on määritelty niihin kulmakiviin, jonka varassa Suomi seisoo tänäpäivänä. Haluatteko te heiluttaa niitä perustuksia? Haluatteko te tuhota kaiken sen mitä on viime vuosisadalta rakennettu? Niin, juuri te, jotka vertaatte sananvapautta alistamiseen, ja pelkoon. Juuri te, jotka kuvittelette hiljentävänne kansan uhkamaalla oikeusasteilla. Juuri te, joiden omat teot eivät kestä päivänvaloa. Juuri te…te tarvitsette ajatustauon, ja kenties sitä menttaalista apua.

No, se siitä aiheesta. En jaksa, tai ole koskaan jaksanutkaan hirmuisesti aikaa tai vaivaa käyttää siihen miten muut ajatelee. Oma ajatusmalli on kuitenkin hiukan erkaneva heidän omastaan. En tiedä, kuinka vasemmalla oli henkilö joka aikanaan sanoi ”kenen leipää syöt, hänen laulua laulat”. Varmasti lienee monen arkea tänäkin päivänä. Ihmiset kun ovat niin työorjentoituneita nykyään, ajattelematta sen enempää ”laatikon ulkopuolelle”. Meitä on toki moneksi, osa myy vuorokaudestaan sen 8 tuntia työnantajalleen, osa enemmän, vieden töitään kotiin, ilman että siitä maksetaan palkkaa. Osa tekee ylimääräistä työtä näkemättä sitä, että se on lainvastaista, osa oikeen haalii työpöydälleen hommia. Osa rakastaa stressiä, osa saa siitä sydänkohtauksen. Osalla kieli on johtajan perseessä, osa uskaltaa sanoa vastaan. Kuten sanottu, meitä on moneksi.

On sairasta myydä itsensä työnantajalle siten, että se määrittää sinun koko olemassa olon. Kaiken sen mitä olet. Kaiken sen miten käytät vuorokautesi tunnit. Kuukausipalkkainen työ tarkoittaa sitä, että olet palkkaa vastaan velvollinen työskentelemään 37,5 tuntia viikossa, ja nämä tunnit ovat niitä joista olet vastuussa ”ylös”. Kaikki muu on sinun omaasi. Sinun aikaa, jolloin voit vaikka käydä huorissa, tai vaikka myydä omaa persettäsi, se ei kuulu työnantajalle, ei mitenkään, se on sinun asiasi, koska se ON SINUN AIKAASI! Työnantaja saattaa osoittaa että seurustelu, tai sanotaanko vaikka suoraan, nussiminen, on heidän mielestään epäsuotavaa työkaverien kesken, ja vielä moitittavampaa se on esimiehen ja alaisen välillä, mutta Espoon Juvanmalmilla sijaitsevassa varaosavarastossa vallitseekin valikoiva tuomarointi, valikoiva tuomitseminen. Joillekkin kyseinen toiminta on suotavampaa kuin toisille. Jos edustat muuta kansalaisuutta lähtökohdilta kuin Suomalaisuutta, niin saat erivapauksia. Minut erotettiin puheiden perusteella, ilman näyttöä. Katkera mies puhuu paskaa? Ehkä niin, mutta tsekatkaapa faktat, ja tilanne nykyään. Eritoten palautuspuolella. Olenko enää lopulta niin kaukana totuudesta? Asioita ei toki nähdä, jos niitä ei haluta nähdä. Ennen mustat lasit oli vain J. Karjalaisen yhtyeellä, nykyään on toisin. Kun toin esiin asioita, jotka vaikuttivat talouteen firmassa negatiivisesti, minusta tuli ”epätoivottu henkilö”, vaikka hakiessani esimieheksi, ja minut siihen tehtävään valittiinkin, esitin tuovani kulukuria hommiin, sillä olin nähnyt epäkohtia vuosien varrella. Näiden epäkohtien esiintuominen oli liikaa logistiselle johdolle, halusivat jatkaa omalla linjallaan, ja tulos on viime vuodelta…lähes viisi (5) miljoonaa miinuksella. Need more words? No.

Jos itsensä myy työnantajalle täysin, eli siis yli sen mistä maksetaan (37,5h), niin missä on vapaus? Missä on ihmisen vapaus silloin? Jos olet vastuussa kaikesta elämässäsi palkanmaksajalle niin mikä sinut määrittää silloin? Mikä silloin olet? Sinä olet Orja. Se sinä olet, et mitään muuta. Mitä hienompi titteli sinulla on, päällikkö, johtaja, yms. sitä isommin olet toisen omistuksessa. Yhteiskunnan tulisi keksiä joku näppärä termi sille ihmiselle joka myy aikaansa, persettään myyvälle kun on olemassa jo termi. Se on huora.

Päivämäärä tänään tälle kirjoitukselle on varsin sopiva, 8.6. Viime vuonna tämä päivä oli perjantai, ja firman grillibileet! Vartaassa pyöri kokonainen sika kypsymässä, ja ilolientä oli tarjolla sekä duunarille että päällikölle. Itse sijoituin noiden keskivälille esimiehenä ja kyllä, nautin molemmista. Mustan kypsää sikaa ahtaessani kurkun kautta ruhoni vatsaan otin välihuikkaa anteliaasti tarjoillusta lonkerosta ja oluesta. Olinhan nuo ansainnutkin, kun olin päivän mittaan trukilla ajellut pöytiä bilepaikalle ja muutoinkin ohjeistanut illan kulusta. Alkuperäisessä suunnitelmassa olisi pitänyt kyllä minun pysyä sillä tuo ehtoo, ja sen ”märkyys” määritti historiani tuolla Juvanmalmilla, mutta myös avasi tulevaisuuden Juvanmalmin ulkopuolella. Se määritti itseäni paljon, ja sitä miten käyttäydyn alkoholia ottaneena, mutta se määritti myös minun silmissäni, ja onneksi myös muiden silmissä naista, joka luuli, tai ehkäpä jopa luulee edelleen itsestään liikaa. Epäilemättä maailma lyö vielä häntä turpaan, ja hän polvilteen ihmettelee mitä tapahtui, mutta edes kaikenmaailan IG:t häntä ei siltä pelasta.

Tän vuoden startatessa tammikuun ekana, lupasin itelleni että luovun kaikesta paskasta. Tiputan painoa, stumppaan röökin, otan vähemmän alkoa, kelaan vähemmän rakkautta, funtsin vähemmän historiaa. Tässä kuussa on juhannus, ja sitä kutsutaan keskikesän, ja ehkä jopa keskivuoden juhlaksi, ja osassa vuodenvaihteen lupauksista olen onnistunut. Paino on tippunut -20kg, rööki on läsnä korkeintaan viikonloppuina, alkoholi näyttelee elämäni areenalla pienempää roolia, rakkauden olomuoto on muuttunut, säilyttäen kohteensa niissä raameissa jotka historia tuon tunteen ympärille luo. Lopulta, kuitenkin, tunnen…että minusta on helpompi hengittää.

Vaikka rakastan, en rakasta siksi että näkisin huomisen. Rakastan siksi, että huominen olisi sen rakkauden arvoinen.

Ehkä Hän näkee vielä joskus samoin.

-Hannu 8/6/2019