Arkistot kuukauden mukaan: huhtikuu 2017

Sananen tai pari ilmapiiristä, ja sen merkityksestä…

Viime kuussa tapahtuneiden muutosten johdosta olen kuullut entisessä työpisteessäni ilmapiirin huonontuneen. He jotka näin sanovat, kertovat suoraan että minä loin sitä yhteishenkeä porukkaan. Se on toki kiva kuulla, mutta siitä ei kaikki kunnia kuulu minulle. Yhteishenki ja siitä seuraava positiivinen ilmapiiri on jokaisen siihen osallistuvan summa. Joku tuo siihen enemmän kuin toinen, mutta kukaan ei läsnäolollaan voi olla vaikuttamatta siihen. Toki jos suurinosa vie mukanaan enemmän kuin tuo, niin positiivinen ilmapiiri on vain haave, silloin summa on miinusmerkkinen. Nyt oli tilanne vain se, että henkilökemia vei yhteishenkeä liikaa pois, ja minä yritin parhaani mukaan sitä tekohengittää, ilman esimiehen valtuuksia.

Ilman että paukuttelen henkseleitä, myönnän, että sai minut kyynelten partaalle se fakta että sain konkreettisen todisteen siitä, että olen työssäni jonkun mielestä onnistunut. Monet kuskit ovat sanoneet että homma meni ”vit*iks sen jälkeen ku mut heitettiin pois”. Tontti jota hoidin, oli vaativa, ja itselleni harvoin annoin armoa, ruoskin itseäni joka saatanan epäonnistumisesta, esim. jos jokin nouto jäi hoitamatta, mietin, enkö ilmoittanut sitä ajoissa, yms. Näin jälkikäteen kun olen kuullut ilmapiirin romahtaneen kuljetuksissa, tunnen että prkl, se numero jonka sain ammattikorkeessa esimies taidoistani, 5, lienee oikea. Ainakin henkilö-ohjauksessa olen osannut jotain tehdä oikein kuskien osalta, mielestäni.

Ilmapiirillä on suora vaikutus myös työnlaatuun, negatiivisuus luo tilaa välinpitämättömyydelle. Jos töissä on kurjaa, niin asikkaiden parissakin on monesti kurjaa, se heijastuu kauppaan ja monesti tätä kautta tehtyyn tulokseen. Kapitalistisessa talousjärjestelmässä yritysten tehtävänä on tuottaa voittoa omistajilleen. Omistajat haluavat maksimoida tuloksen joka jää vuosittain viivan alle. Näin sen kuuluukin mennä, kuhan pysytään inhimillisten raamien sisällä. Monien pienipalkkaisten kuukausipalkka ei tunnu riittävän, ja he ansaitsisivat panoksellaan enemmän palkkaa, lisää liksaa niin kuin sanotaan, kun taas moni johtaja, oli sitten yksityisellä tai julkisella sektorilla töissä, nostavat kuukaudessa saman kuin moni pienipalkkainen vuodessa. Eräänlainen suhteettomuus on siis epäkohta markkinataloudessa. Toki tuo epäkohta on helpommin nieltävissä kuin se, joka meitä uhkasi viime vuosisadalla. Jos puolustus olisi pettänyt, saattaisimme elää kommunistisen ikeen alla. Neuvostoaikoihin liittyy tiiviisti ”kolhoosi” järjestely, jossa kaikilla oli työtä, ei siis ollut työttömyyttä, mutta eipä ollut palkkaakaan. Loistava systeemi kertakaikkiaan! No ei. Ei todellakaan. Onneksi tuon suuntauksen kannatus on Suomesta kadonnut, tai jos ei täysin kadonnut, niin supistunut kuitenkin marginaaliseksi ilmiöksi.

No, se viime vuosisadasta, mutta yhtä kaikki, tämän vuosituhannen johtamiskulttuuriin ei kuulu enempää tuo neuvosto-ajattelu kuin totalitaarinen ajattelukaan, joka pohjimmiltaan nojaa diktatuuriin. Se porukka, jossa sain pari vuotta työskennellä, ammattilaisten joukko, ei tarvitse johtajia, he tarvitsevat vain ohjaajaa. Taidottomat kaipaavat johtajia, joihin turvautua silloin kuin oma osaavuus tapaa lakipisteensä, tai silloin kun tarvitaan tekosyy sille miksi joku meni ”pieleen”. Toisaalta tuo on nurinkurinen järjestys, eihän alempi porras voi syyttää johtajuutta, sen ”kuuluu” mennä toisinpäin. Jokainen kai meistä tietää että alempi porras painaa jos ei enemmän hommia, niin ainakin fyysisemmin raskaampaa työnkuvaa. Henkinen taakka, tulosvastuu, on ylhäällä.

Joka arkipäivä kun suuntaan töihin, kaipaan vanhalle tontille, tuttujen jätkien pariin, miesten joihin pystyin luottaa. Ehkä en ole esimieheksi riittävän ”hillitty”, mutta toisaalta se vapautuneisuus, snadi herjan heitto, rento ilmapiiri loi sen jota minä kutsun ”Team Spiritiksi”. Omien parissa voi joskus nauraakkin. Työpäivä on aina 100%, ja jos ilolla hoitaa siitä 90%, niin vitutukselle ei jää kuin 10% tilaa, eikö silloin kannata ilolla ja hyvällä meiningillä täyttää mahdollisimman paljon tuosta sadasta pinnasta?

Toivottavasti ammattijäbät saavat veroisensa esimiehen jatkoa ajatellen, sen he ansaitsevat.

Eivät yhtään vähempää. Iso peukku teille!

-Hannu 25/4/2017